Valmentajan päivä: Valmentajalla on sähköpyörätuolisalibandyssa edessään monipuolinen palapeli
(Juttu on julkaistu alun perin keväällä 2020 Sähköpyörätuolisalibandyn lajiesitteessä, joka on luettavissa kokonaisuudessaan sivun alalaidassa.)
Suomen maajoukkueen ja Helsinki Outsidersin päävalmentajalla Mika Borgilla oli taustaa pystysalibandysta, kun hän ryhtyi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella sähköpyörätuolisalibandyvalmentajaksi.
Pari kautta meni silti uuden lajin nyansseja opetellessa, Borg myöntää. Ja yhä tänäkin päivänä hän oppii lajista uutta.
Isoin ero pystysalibandyyn ja oikeastaan kaikkiin vammattomien joukkuepalloilulajeihin on siinä, että sähköpyörätuolisalibandyssa joukkueessa on kentällä pelaajia, joiden roolit ja pelivälineet ovat toisistaan niin poikkeavat, että voisi lähes sanoa heidän pelaavan eri peliä.
– Käsimailapelaajilla tärkeimmät ominaisuudet ovat ulottuvuus ja pallonkäsittelytaidot. T-stick-pelaajilta taas vaaditaan erinomaista pelinlukutaitoa ja ajoitusta, Borg sanoo.
– Etenkin ajoitusten täytyy olla viimeisen päälle, jotta joukkueen peli etenee. T-stick-pelaajan on liikuttava blokkaamaan vastustajan pelaajaa juuri oikeaan aikaan. Blokkauksen hyöty häviää, jos se tehdään liian aikaisin tai liian myöhään, hän jatkaa.
Sähköpyörätuolisalibandyssa pelaajat saavat luokittelun yhteydessä pisteytyksen. Mitä enemmän toimintakykyä pelaajan kehossa ja erityisesti käsissä on, sitä isomman pistemäärän hän saa välillä 0.5–4.5. Kentällä samanaikaisesti olevien pelaajien yhteispistemäärä ei saa mennä yli 12:n. Tämä asettaa rajoituksia kentällisten suunnitteluun.
– Sähköpyörätuolisalibandyssa ei voi edes lopun ratkaisuhetkillä laittaa niin sanotusti kaikkia munia samaan koriin ja muodostaa mahdollisimman taitavaa ja tulivoimaista kentällistä. Täytyy koittaa muodostaa mahdollisimman hyvin yhteen toimivia koostumuksia pisterajoitusten sisällä, Borg sanoo.
– Lisäksi vaihdot ovat säädeltyjä, eli vaihtoja ei voi tehdä vapaasti kesken pelin. Niinpä ei ole myöskään helppoa reagoida pelaajia vaihtamalla vastustajan taktisiin vetoihin.
Keväällä 2020 pelattua Italian turnausta ennen usean suomalaispelaajan luokitukset muuttuivat, mikä sekoitti Borgin ja toisen maajoukkuevalmentajan Jaakko Linkoheimon suunnitelmat. Valmennuksen reagointikyvystä ja toisaalta myös Suomen maajoukkueen materiaalin monipuolisuudesta kertoo jotain se, että joukkue paransi peliään turnauksen loppua kohti ja ylsi lopulta hopeasijalle alun vaikeuksien jälkeen.
INFO
Mika Borg
- Kotipaikka: Helsinki
- Joukkue: Maajoukkue / Helsinki Outsiders
- Tie SPT-salibandyn pariin: ”Opiskelin vuoden Tampereella ja muutin takaisin Helsinkiin. Ajattelin, että pitäisi keksiä jotain tekemistä itselleen ja näin Helsinki Outsidersin hakevan valmentajaa. Minulla oli taustaa pystysalibandysta ja olin ollut edellisvuoden erään pojan koulunkäynninavustaja, joten en lähtenyt hommaan aivan pystymetsästä.”
- Parasta SPT-salibandyssa: ”Valmentajan näkökulmasta se, kun oman joukkueen peli menee eteenpäin, näkee tehdyn tuon tulokset. Yleisesti ottaen lajissa parasta on vauhdikkuus ja monipuolisuus.”
-
puh. Lähetä sähköpostia